KEMORA 2004
|
Tänä vuonna Gulf cupin osakilpailut 2/ 3 ajettiin taas pitkästä aikaa Vetelissä Kemoran moottoriradalla. Kemora tunnetaan kilpailijoiden keskuudessa ratana jossa tehokkaalla autolla pärjää hyvin, joten ennakko odotukset omalta osaltani oli aika vaisut. Eli moottorista on nyt saatu savutus pois ja öljynpaineet on kunnossa Uuden korjatun moottorin tehoja ei vielä oltu päästy testaamaan kuin sadekelillä viikkoa aikaisemmin Ahvenistolla
Perjantaina oli tarkoitus testata, mutta vaikka aina yrittää päästä ajoissa liikenteeseen niin kuitenkin perillä oltiin vasta n, 18.00 joten minä jätin ajot väliin. Rannanoja kuitenkin halusi kokeilla kuinka Opeli toimii Jurvan bensansaanti ongelmien korjauksen jälkeen. Eli teltan pystytyksen ohessa autoin Wihisen kanssa Mikin testin läpivientiä ja auto toimikin bensansaannin puolesta! sai nimittäin kunnolla soppaa ja kaiken lisäksi seosmittari lopetti toimintansa. Taas sai tehdä remonttia :)
|
![]() |
|
Bemareita rivissä ilta-auringossa |
|
|
Ensimmäinen tehtävä omaan autoon oli lokasuojan kaarien avarrus! Ahveniston sadekelin testeissä ajoin ilman etuvakaajaa ja totesin pyörien ottavan liian herkästi kiinni kaariin. Vähän taiteilijan silmää ja vakaa käsi? niin ongelma poistui. |
Tomi ilmaamassa jarruja. Uudet jarrut ei oikein toimineet ja vikaa etsittiin pääsylinteristä ja nesteitä vaihdettiin useaan kertaan. Ilmeisesti silikoni nesteet ei kestäneet suurempaa lämpörasitusta ja ne kiehuivat, joka tapauksessa jarrut hävisivät 5-6 nopean kierroksen jälkeen. |
|
Ei ole enää tulpat mustana öljystä! |
Rannanoja lähti hiukan liian pienellä polttoaine määrällä aika-ajoihin ja bensa loppuikin ennen ensimmäisen kierroksen täyttymistä joten aika jäi saamatta. Ei muuta kuin tuomaristolle anomus että saa lähteä jonon perältä. (tuomaristo kävi muuten illalla ihmettelemässä että mikä syy oli oikeasti eivät uskoneet että bensa loppui!) |
|
Aika-ajo jonoa A+V8 autoja oli yhteensä n, 26kpl! |
Omaksi yllätykseksi aika-ajojen nopein aika eli taas paalulla! Toisena Lahti, kolmas Kaarna, neljäs Kai Peltonen ja viidentenä Viitala Tänä vuonna ei oikein lähdöt ole onnistuneet ja tarkoitus on kokeilla rauhallisempaa lähtö tapaa.
|
|
Eka lähtö meni täysin nappiin. Pääsuoran päässä oli kaula seuraaviin riittävä ja turbot (Peltonen/ Kaarna) ja Lahti jäivät kilpailemaan keskenään ja Viitala jäi niiden taakse joten pääsin turvallisen välimatkan päähän. Toisella kierroksella alkoi takana tapahtumaan. Yhdessä radan nopeimmista mutkissa Lahden Volvo suistui radalta hurjannäköisesti parin voltin saattelemana. Peltonen Kaarna Viitala selvisivät tilanteesta ja kilpailu jatkui Viitala pääsi ohi Kaarnasta ja Peltosesta, mutta kilpailun lopulla kierroksella ohitettava aiheutti lähes keskeytyksen josta Viitala kuitenkin selvisi. Ruutulipulla järjestys oli Nieminen Viitala Peltonen Kaarna JA viidentenä Rafu CSL:llä
|
Lahden Volvo hurjannäköisen ulosajon jälkeen. Kuski selvisi pelkällä säikähdyksellä mutta auto ei. Auto pitäisi olla kunnossa Ahveniston kisoihin mennessä. Ei tule ainakaan tekemisen puutetta! |
|
Viitalan autoa parsitaan kasaan toista lähtöä varten. Paljon teippiä popniittejä ja alumiinia niin taas mennään. |
Rafun CSL sai myös pienen osuman ilmeisesti Särkelän Porshesta. |
|
Eli kisaviikonloppu meni omalta osaltani täysin putkeen! Tuloksena kaksi voittoa. ja auto tuntui kulkevan myös suorilla kohtalaisesti. Seuraava kilpailu onkin sitten Seinäjoella Vauhtiajojen merkeissä. Valitettavasti osanotto vaikuttaa aika vaisulta. Toisaalta eihän Vauhtiajot ole sarjassa eli sarjapisteitä sieltä ei saa mutta tapahtuman erilaisuuden takia on kiva lähteä ajamaan
Seuraava sarjakilpailu on Ahvenistolla perinteinen Historic Grand Race 28-29.8 Todennäköisesti taas rikotaan osallistuja ennätys. Viimevuonna lähes 150 kilpailijaa! Sitä ennen täytyy käydä testaamassa ja hieroa loputkin sadasosat kierrosajasta pois ettei jää jalkoihin :) |
Videokin on tulossa! tosin vain eteenpäin kuvattuna takakamera teki tenät ja söi nauhan :( mutta näkeehän siitä ainakin miltä näyttää ratakierros Kemorassa kilpailussa kuvattuna. |