Kuvassa "omaa" varikkojoukkoa. Sää oli taas suosiollinen kilpailijoille ja varikko henkilökunnalle! Autoja riitti silmänkantamattomiin. Tänä vuonna taisi virtasalmella tulla uusi osallistuja ennätys? n.90! ennakkoon ilmoittautunutta! Ihan kaikki eivät tosin saapuneet..
|
Järjestäytyminen ensimmäiseen lähtöön! Paalulta lähtee Keijo Hållfast V-8 luokan ERITTÄIN! nopealla Camarollaan. Aika-ajoissa sain A-luokan nopeimman ajan, joka oikeutti kakkospaikkaan! 3.ruutu Tommi Kaarnalle taunuksella. Kaarnalla oli murheita jarrujen kanssa, joten vauhti ei ollut paras mahdollinen. |
Kuva toisesta lähdöstä! Ensimmäinen lähtö uudella autolla hieman jännitti! Viime vuonna vaivanneet lähtöjen "vaihdemissit! (vaihto ykköseltä suoraan NELOSELLE! tai kakkosella hillittömästi SUTIEN! ) kummittelivat kuskin mielessä.. Pelko oli turha! Lähtö meni ihan nappiin, joten pääsuoralle lähdettiin Niemisen johdolla! Katso lähtövideo! (WMV.1.9mb) |
Ensimmäisen kilpailun kärjessä kaasutteli Hållfast, kunnes joutui keskeyttämään n5.kierroksen jälkeen. Lopun kisan ajoin kärjessä Kaarnan seuratessa toisena ruutulipulle asti! Toinen (uusittu! ) lähtö onnistui myös HYVIN! eli pääsuoralle taas minun johdolla. Suoran puolessavälissä alkoi Taunus uhkaavasti suurentua taustapeilissä! Ja shikaanin jälkeenhän Kaarna "sssuhautti" ohi. Teho puhui! Mutkaosuudella alkoi hiillostus, joka tuotti tulosta. joten pääsuoralle Niemisen johdolla. Ssuhina toistui, eli Kaarna ohitti taas suoran päässä! Pienen "lipsautuksen" ( em.jarrumurheet! ) takia, pääsin kuittaamaan Kaarnan, jonka jälkeen ruutulipulle ajettiin minun johdolla :) In-Car video! (WMV.4.5mb.)
|
Park Ferme´ Autot ajettiin aika-ajojen ja kilpailujen jälkeen punnitukseen. |
Ekan kilpailun jälkeen jouduttiin hieman korjailemaan! Vaihdekepin peltinen takakannake petti kilpailun puolivälissä. Vaihteet pysty silti vaihtamaan, kunhan kannatteli keppiä koko ajan (ei olisi onnistunut ilman ohjaustehostinta! ) |
Hitsaus hoitui ammattitaidolla TIG!! hitsaamalla Tuomas Vaarannan toimesta! Kannakkeesta tuli HUOMATTAVASTI tukevampi, kuin allekirjoittaneen tekemä... Kiitokset Tuomakselle! |
Toisen kilpailun tunnelmia maaliintulon jälkeen. Hymy on herkässä. |
Molemmissa lähdöissä palkintokorokkeella samat heput! 1.Toni Nieminen 2.Tommi Kaarna 3.Jami Saarnivaara +Kisakoira Toivo! |
Hyvillä mielin kotiin! Jurvaan lähdetään hakemaan lisää pisteitä Sillävälin koitetaan vielä parantaa takapään pitoa! Auto on vielä hiukan liian yliohjaava
Kiitos kaikille mukana olleille! |